Pohjois-Jyllanti

Tanska! Paljon olin kuullut legendaa satoja kilometrejä pitkistä valkohiekkaisista rannoista, mutta kyllähän tuo kaikki piti nähdä ja kokea ymmärtääkseen jutun juuren ja kaiken sen hienouden. En ollut todellakaan tajunnut, että Tanskassa on tommosta. Siis tämmöstä:

Älyttömät hiekkadyynit, kuin ois aavikolla kävellyt. Merituuli tuiversi ja hiekka pöllysi, toisen puolen dyynivuoria aukeni näkymä metsään ja tuuli oli muotoillut mielettömiä kuvioita ympäri maisemia. Hiekkatuulen vuoksi ei paras paikka syödä eväitä tai juoda olutta just siinä. Ennen patikointia mäkeä ylös paikka tarjosi pöydän ja tuolin eväshetkeä varten, se vielä meni. Turistispotin löytää kartalta googeloimalla Rubjerg Knude. Eroosion vuoksi uljasta majakkaa on jouduttu muutama vuosi sitten siirtämään 60 metriä – muuten koko komeus olisi romahtanut mereen. Paljon hienoa Tanskassa tuli nähtyä, mutta tämä aavikkomajakka vain jotain sanoinkuvaamatonta. Ehdottomasti kannattaa käyttää aikaa myös paikkaa laajemmin ympäri kuljeskellen mikäli keuhkot kestävät. En tiedä, mutta hiekkapöly ei voi tehdä hengitykselle hyvää. Koronamaski ois ollut tosi kova juttu, kannattaa sellaisella varautua kyllä täällä vieraillessa. Aivan maaginen spotti!

Älyttömien maisemien lisäksi Pohjois-Jyllanti tarjosi älyttömän eläväisiä pikkukyliä valkoisine taloineen. Kuin ois pohjoismaisella Välimerellä talsinut. Virallinen asukasluku saattoi jossain paikassa olla niinkin alhainen kuin 500, ja silti löytyi ravintoloita ja kauppoja ja kuhinaa. En käsitä. Aiheuttaako Tanskan pinta-alainen pienuus sen, että paikalliset matkustelee alvariinsa kyläilemään noissa kylissä? En muuta selitystä vaan saa kehitettyä tuolle ilmiölle. Pari yötä Lökkenissä, jossa asukasluku mittavat 1500. Ja siellä kaiken muun kivan päälle oli just aukeamassa aivan käsittämättömän korkealaatuinen tap room uudelle suosikkipanimolle(mme) Too Old To Die Youngille. Samoissa tiloissa kylän oma Lökkenin panimo, jonka edellä mainittu oli juuri ostanut.

Saatiin lyhyt panimoesittely ihan varta vasten ja hulluna alea oheiskrääsästä. Mä ostin pienen maistelulasin ja kassin, Ile hupparin. Lisäks toki sitä itseään eli OLUTTA. Ostettiin TooOldToDieYoungia tuossa vaiheessa pelkkään luottoon ja hienoihin tölkkeihin pohjaten, mutta leirintäalueella sihautettu eka tölkki jo osoitti, että kova tekijä kyseessä. Lökkenin panimoa maistelin toki kans, sitä löytyi heti ekana iltana Lökkenin supermarketista. Tosin, kuten etiketti osoittaa, Lökkenikin on labeloitu tuon panimon myynnin jälkeen isomman nimen alle.

Tältä näytti Lökkenin panimon vielä aukeamattoman tap roomin sisätilat.

Hanoista ei siis vielä saanut mitään. Voi olla että tuo vaikutti siihen, että sain ostoksistani alea huimat 50%. Oisin ostanut tuplat enemmän kaikkee, jos oisin tiennyt tuosta mukavasta ylläristä ennen maksutapahtumaa. Ileltäkin otettiin hinnoista pois 30%. Reilu peli.

Tän hyllykön lisäksi tarjolla myös jääkaappikylmää ja vaaterekki, josta Ile poimi hupparinsa.

Mun uus suosikkikassi (ja yks sellanen panimo kans).

Eka korkkaus. Tässä nimenomaisessa ei kauheasti eriäviä tuulia oikeelta ja vasemmalta, muuntuvaa tarinaa tai mitään muutakaan sellasta, joka ansaitsisi supererityisen maininnan. Sen saa kuitenkin tasavarma tasalaatu, ihku suutuntuma, täydellinen väri ja maku. Ihan jotta BUM!

Ilen korkkaamassa ipassa sitte taas just sitä jotain jännää ja erityistä. En tiedä ohjasiko etiketti, mutta suu maistoi jotain pientä meriveden kaltaista suolaa siellä seassa ja tykkäsi kovin rohkeudesta.

Matkalla festareille (D-A-D) join lisää jänskää. Tämän löysin myöhemmin reissulta Köpiksestä ja kuljetin kotiin asti. Pehmeetä, sokerikukkakujeilevaa.

Muuta matkalla tapahtunutta:

Tanskalaisella maaseuturaiteilla lampaat määki, lehmät röhnötteli vasten merinäkymiä ja hevoset jolkotteli. Varsin hyggeä kaikki tyynni. Laiskiaisreppu mun viime kesän Gdanskin-ostos, jota Ile kantoi urheasti sen sisältäen meiän matkaolusia.

Ja ne festarit?

Lökken Fest tapahtuman nimi, Ile oli bongannut yhden ikisuosikkinsa D-A-D:n sieltä, ja mä sain vähän aikaa pähkäillä raaskinko ostaa lippuja. Mutta kerrankos sitä kokee tanskalaiset festarit, joten satsasin. Jo aamulla oltiin bongattu porukan selästä tutunnäköisiä kääröjä. Samanlaiset telttatuolit oltiin hankittu joskus herran koronavuonna 5 eurolla, ja mukana oli meillä reissulla, joten maastouduttiin kuin parhaatkin konkarit omine selkärullinemme. Tuoleista oli paljon iloa ja apua. Muuten oltais jouduttu ihan seisomaan koko illan läpi. D-A-D:n keikan aikana meiän tuolit oli viety, mutta kehdattiin omistusoikeuteen ja kipeisiin jalkoihin nojaamalla vaatia omamme takas, ja jäätiin kuuntelemaan vielä vikaa keikkaa.

Kaikki olut oli tota Royalia. Mäki pääsin vetokaljan imuun.

Tuolimeri ja järkyttävä sotku.

Oma plätsi.

Lökkenistä parhaiten jäänyt mieleen hetki, kun löydettiin (taas kerran eroosion rannalle sylkemät) Toisen maailmansodan aikaiset natsisaksalaisbunkkerit. Valkoinen hiekka, auringonlasku, ja toinen toistaan kummallisemman näköisiä kivimajoja kuin suoraan jostain Star Warsista. Eka nähtiin yks, sitte toinen, ja hämmästys oli valtava, kun niitä löytyikin lopulta kokonainen kylä.

Vikat hetket Pohjois-Jyllannissa, vikaksi luvattu hellepäivä (karrrseen kuuma!), vietettiin päivää mm. Blokhusissa. Taas yksi pikkukylä, joka pullisteli ihmisiä, kauppoja, ravintoloita.. Rantaa vasten kulki ajoväylä ja ihmiset parkkeerasi hiekalle, meille ei silti riittänyt tilaa Blokhusin ytimen läheltä, joten jätettiin kaara kauemmas. Mun on pakko lisätä rannasta kuva, vaikka tuossa kohdin missään hienossa ja mahtavassa ei enää tuntunutkaan olevan visuaalisesti mitään ihmeellistä, kun maisemilla tykitettiin mieltä koko ajan ja nonstop. Kaikki oli vaan koko ajan pitkiltä pätkiltä niin hienoa ja samanlaista upeaa hiekkaa ja vettä.

MUTTA: sanoin Ilellekin, etten oo ihan varma, onko meressä uiminen koskaan tuntunut niin hyvältä. Polttava aurinko, virkistävä vesi, hiekkapohja ja sen nousut ja laskut, ei liikaa aaltoja joten sai lillua ja killua ihan omaksi mielenrauhakseen meditatiivisesti taivasta toljottaen.

PARASTA. Ihan yksinkertaisesti sitä. Tuosta syystä autenttinen kuva just siitä pisteestä tarpeen.

Se on tässä:

Käytiin myös Skagenissa pisteessä, jossa Atlantti ja Tyyni valtameri kohtaavat, ja se olikin hieno hetki aaltojen loiskiessa kummastakin suunnasta mieltä ja sielua hyväilevässä tuulessa. Vähän harmitti, ettei ollut pidempään mahdollista jäädä tuolle tanskalaisten selkeästi suosimalle lomakohteelle, jonka ympäristöstä löytyi pieniä yksityisgallerioita kuin sieniä sateella (tanskalaisten taidemaalarien perinteisesti suosima paikka juurikin kahden meren kohtaamispaikan tarjoaman erityisen valon vuoksi, mutta nykyään näemmä ihan kaikenlaista taidetta näytti pursuilevan tienvarsien pysähdyspistegaltsuista, joita bongaili kuin Ruotsissa tienvarsi-loppiksia). Tuli myös hiukan hamstrattua meren hiomia, sileitä ja kauniita luonnonkiviä, kävelin rantaviivaa taskut pullottaen, joten hieman täytyi karsia.

Tänne on pakko palata.